perjantai 25. toukokuuta 2012

Nyt kukkii tuomi


Eilen illalla kävin vangitsemassa muutaman muistokuvan tuomen kukista.
Kyllä ne ihan ajassaan ovat tänäkin vuonna. Kukkia vain on enemmän kuin viime vuonna. Tuoksu on mahtavaa, aivan kuin tropiikin kasvit.

Meidän pihapiiriin on kuin varkain kasvanut nuokin tuomet. Ensiksi ne olivat pikkisiä riukuja ja kun selkänsä käänsi, niin ne jo kasvoivat isoiksi puiksi.
Sijaitsevat jotenkin "ei minkään vieressä", joten niitä ei edes huomaa ennenkuin tulee kuinta-aika.

Niitä olisi varmaan pitänyt hieman hoitaa jollakin konstia vaan eipä tullut silloin mieleen. Nyt ne kasvavat ja rehoittavat vain latvuksen puolella. Runko on paljas ja oksaton, Tokihan on koko ajan tulossa uusia tuomen alkuja joista voisi ajan kanssa saada ihan kauniitakin pensasmaisia malleja.
Oliskohan täällä jotenkin liian hämärää niille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...