Lamprocapnos spectabilis 'Alba'
Hankkiessani tainta hieman ongelmalliseen paikkaan jonne aurinko kurkoittelee vain hetken, ei mieleeni tullut muuta kuin tämä entisaikojen hautausmaiden koriste. Eikä se mitenkään ollut mielikkikasvikaan juuri tuon muistikuvan takia. No, ei ainakaan se punavalkoinen versio.
Hankin siis valkoisen. Ja sehän sopii kuin nenä päähän. Itse asiassa olen jopa kiintynyt noihin valkoisiin kukkiin. Niin sitä mieli hetkessä muuttuu :)
Olen ollut huomaavinani, että se on jopa kasvattamassa siemenistään pieniä särkynytsydän taimen alkuja. Pitääkin muistaa kaivaa ne turvaan ja purkittaa niitä. Sillä on taipumus hieman kaatuilla, joten olen sijoittanut puskan sisään risuja antamaan sille tukevuutta. Sen tiheä kasvusto on peittänyt jo nuo rumat tukirisut.Suosittelen lämpimästi. Ihan kiva ja huisin rehevä kasvi.