sunnuntai 5. elokuuta 2012

Samettiruusuni

Näin siinä vain joskus käy. En siis ymmärtänyt lukemaani vaan elin pää pilvissä.
Istuttamani samettiruusun siemenet itivät niin kuin oppikirjoissa sanotaan ja kaikista tuli alkuja.
Jätin ymmärtämättä mitä pussin kyljessä luki ja elin vain siinä luulossa että saman pituisiahan näistä tulee. Juu juu! Pieleen voi mennä näinkin yksinkertainen asia. Toinen oli just sen mitä pussi kertoi n. 40 cm mutta miten olikaan sen toisen laita. Kasvoi jotain simppelisti tuplat enemmän.
Istutin ne vierekkäin ja nyt minulla on pensasmainen samettiruusu joka hukuttaa massallaan sitä pienempää.

Niin ja ne kukkivat vasta NYT!!

















Siinäkin kasvatusvaiheessa tapahtui moka. Sitä sanotaan ylilannoittamiseksi. Niinpä. Ihmisenä joka ani harvoin lannoittaa mitään eikä ymmärrä lannoituksen saloja pitäisi jättää niiden käyttö viisaammilleen.
Normaalista saan samettiruusuista nauttia heinäkuun alusta mutta nyt on niin rehevää puskaa jotka ovat vasta saaneet ensimmäiset kukkansa auki. Noh - on ne tietty isoja mutta...

Osaisinko ensi vuonna toimia toisin?

Tuossa sivussa on kuva kukkavanojen kokoerosta :) Juu - aikamoinen ero.

Mutta nyt on syksyksi hieman väriä kun muut kukat alavat olla jo melko ränsistyneen näköisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...