tiistai 5. heinäkuuta 2011

Peuran vierailun jälkeen


Hmmm... kasvatan tosi maittavia kuunliljoja. Tosin tähän olin jo varautunut. Hosta innostukseni ei käy yhteen kasvaneen peuramäärän kanssa. Suurimmasta osasta hostia on mennyt vain kukkavanat. Tähän oli kuitenkin viime yönä pysähdytty ja tulos näkyy kuvassa.
Elämä antaa ja ottaa :)


Ihan pakko laittaa uusintakuvia itse Mr. Presidentistä. Otettu tänään aamulla kun aurinko ei vielä porottanut ja kuvista tuli näin hieman aidomman värisiä.

Eilen (vihdoinkin) sain säleiköt kasvihuoneen seinälle papusia varten.


Viime vuonna säleikön virkaa hoitivat katiskaverkot, mutta niissä oli kaksi vikaa. Ne eivät olleet ryhdikkäitä ja toiseksi köynnökset kiertyivät niihin ikävästi melko taakse. Osa kukista jäi jotenkin piiloon (ja kolme = ne olivat niin rumat). Nämä toimivat samalla varjostajina sekä näkösuojana. En tiedä miten oma kasvarini on kuin rompelaatikko. On purkkia ja purnukkaa. On multasäkkiä/vatia/lapiota yms. Hyvin epämääräistä kamaa tulvillaan.


Miinanköynnös (melkein) kukassa

1 kommentti:

  1. Meillä meni osa auringonkukista peuran poskiin. Onneksi oli senverran monta kasvia kasvamassa, ettei hurjan häiritsevää koloa syntynyt. Ja köynnössäleiköt jäivät tältä kesältä kokonaan meiltä laittamatta. Siirsin sitten köynnöksen koira-aitauksen verkkoa kiertämään... Ehkä ensi kesäksi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...