torstai 10. toukokuuta 2012

Maustekasveja

Ruohosipuli Allium schoenoprasum
Joskus vuosia taaksepäin kasvatin siemenistä pienen alun ja nykyisin ruohosipulia kasvaa niin että saamme koko vuodeksi käyttötarpeet niistä.

Sitä on levitetty muuallekin ja siitä on jaettu tutuille alkuja. Kauneimmillaan se on kukassaan. Yritän muistaa ottaa siitä pakastukseen ajoissa, niin että saan syksymmällä nauttia kukinnasta joita käytän myös kukkakimpuissa.


Sitruunamelissan Melissa officinalis  olen alkujaan ostanut kaupan maustetiskiltä. Koska siitä jäi niin näpsäkkä taimi vielä istutettavaksi, niin maahanhan se jouti.
Vuosi vuodelta se tuottaa satoa aivan yli tarpeen, taikka toisinsanoen en osaa sitä hyödyntää tarpeeksi. Kesän aikana se kasvaa suureksi pensaaksi leikkauksista huolimatta. Se myös siementää ihan itse ja pieniä sitruunamelissa tuppaita ilmaantuu ympäristöön aina aika ajoin.

Siemenistä kasvattamani 
kiinanruohosipuli Allium tuberosum on myös yksi noista maustekasveistani joita käytän surutta ja paljon. Hiemen valkosipulille maistuvana se sopii niin soppaan, soosiin kuin leivän päälle. Vihreät lehdet ovat hieman lituskaisia.


Miten se jaksaakin kasvaa tuossa maassa joka tuntuu olevan vain yhtä savikkoa. Alussa katoin sitä oljilla ja heinillä mutta kun tuo savi "söi" kaikki katteet, niin sitten sekin on vain jäänyt. Kukkii syksyllä valkoisin terttumaisin kukin. Minulla se on viihtynyt samassa paikassa jo useamman vuoden.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Jotain on kukassa :)


Reipas tarkkailija :)

Pikkuisia narsisseja

Balkanin vuokkoja

Pihamme herää eloon.
Paljon kaikkea pientä ilmaantuu maan uumenista, niin istutettuja kuin istuttamattomia.
Valkovuokkojen määrä on pienempi verrattaessa viime kevään kukkasaldoa. Ehkä nämä viimepäivän pienet sateet hieman auttavat asiaa.
Pihalla kukkii leskenlehtien lisäksi nämä kuvissa esiintyvät ihanuudet sekä sinivuokot, mukulaleinikit. Esikot ovat nupulla, eiköhän nekin avaudu päivän parin sisällä.

Jonkin verran on myyräntyötä tehty ja joitakin perennoja ei tule nousemaan maasta. On se kukkapenkki niin pahoin rikottu ja tunneloitu.

Mutta kivaa tää aika kumminkin on :)

torstai 26. huhtikuuta 2012

Paikoin pääsee jo haravoimaan

Lumen alta paljastuu vaikka mitä. Ainakin noita myrskyn pudottamia oksia. Männyistä on tullut alas vallan mahtavan kokosia oksia, sitten tuota koivun tuottamaa pikkusälää on kiitettävä määrä.
Pihan yläosa on jo kuivaa ja haravoitavissa. Alapiha lilluu vedessä, onhan se savipohjainen, eikä sieltä ilman kurasaappaita selviä. Joten olkoon ja kuivukoon ensin.

Vasta eilen sain laitettua siemeniä purkkeihin. Ja niitäkin vain vähän. Samettiruusua kahta sorttia ja värinokkosta. Niin - olisi pitänyt laittaa jo aijemmin. Jotenkin ei napannut laittaa sisälle mitään kasvuun. Nyt olen laittanut ne itämään kasvihuoneeseen, Ihan ekaa kertaa.
Jää nähtäväksi onnistuuko idättäminen siellä.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kasvua pihassa

Krookukset ovat parhaimmassa kukassa.
Narsissit ovat jo nupulla. Kaikki tapahtuu aivan ihmeteltävän nopeasti heti kun vähänkin lumi sulaa maasta.

Ilmassa on niin paljon linnun laulua. On se aina hämmästyttävää miten nopeasti elämä lähtee käyntiin tuon pitkän talven jälkeen.


Mukulaleinikit ovat terhakkaasti alullaan. Raparperi loistaan punaisten nuppiensa kanssa :)

Hyasintit ovat tapeilla, mansikat ovat selvinneet myyristä huolimatta. Liljat ovat melkein kaikki selvinnet.

Kasvihuoneessa on dahliat purkitettu ja ainakin yhdessä on jo näkyvissä jotain vihreää. Kannan laitoin myös kasvihuoneeseen aloittamaan kasvua.


Lunta on varjopaikoissa pieniä länttejä mutta sinne minne kattolumet kipattiin, niin määrä on valtaisa.
Olen sitä levitellyt nopeuttaakseni prosessia.

Kyllä nyt on kevät!!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Valkovuokkoja

Valkovuokkoja!
Tai siis vain alkuja, mutta tästä se sitten lähtee. Voi kuinka somaa!!

Lunta on vielä kinoksissa vaikka kuinka ja tietenkin eritoten minun kukkapenkkien päällä. Pakko vain odottaa taikka sitten mennä levittelemään ympäristöön.

Tällä hetkellä sataa melkein kaatamalla. Lämpöä odottelen, missähän se luuraa?
Kohta on Vappu eikä laisinkaan tunne että kevät koittaa ihan millä hetkellä tahansa.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tästä se alkaa - vai alkaako?

Kalpeat liljan alut pukkaa ylös lumesta vapautuneesta maasta. Viime vuonna ne hävisivät peurojen ravinnoksi ja nyt jää nähtäväksi onnistuinko suojaamaan niitä siten että minäkin saan niistä iloa.

Tämä lumien sulaminen tuntuu vain tapahtuvan liian hitaasti. Haluaisin jo niin päästä ulos leikkimään :)

Raparperistakin jo pilkistää punaiset alut. Leskenlehdet kukkivat aurinkpaikoilla. Varkain ojanpenkkaan kasvaneet raidat ovat kukassa. Miten ne ennättävätkin muutamassa vuodessa valtaamaan alaa itselleen. Nehän ovat jo vaikka kuinka isoja. Noin varkain kasvaneeksi.

Alliumit ovat jo terhakkaasti alullaan.
Ei tarvitse lumen paljoakaa väistyä kun kasvu lähtee käyntiin.
Tätä ihmettä jaksaa aina ihailla, vuodesta toiseen.

Olen vielä pidellyt ostamiani siemenpussukoita varastossa. Viime vuonna aloitin mielestäni liian aikaisin ja tänä vuonna en ole päässyt edes alkuun.
Huh huh - taitaa kohta tulla tosi hoppu niiden kanssa.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Messuilla

Tässä se nyt on - tämän ostaisin heti, tässä minuutissa. 
Valitettavasti raha kukkarossa ei oikein ota riittääkseen siihen.
Oliskohan siitä pienempää mallia?
Tämä oli ihan ehdottomasti koko messujen helmi.


 Väriä ja kauneutta.
Näillä mennääs siihen saakka, että lumi on sulanut maasta ja pääsen pihalle leikkimään.




maanantai 27. helmikuuta 2012

Chilittää

Sitä se aurinko teettää :)

Siirsin syksyllä kolme chilin tainta sisätiloihin, että saisin kokea miten onnistun pitämään niitä hengissä seuraavaan kesää ajatellen.
No hyvinhän siinä ei käynyt. Yksi nuukahti tikuksi heti kättelyssä, toinen nuukahti vuoden vaihteessa - mutta yllätyksekseni tuo yksi honkkeli sinnitteli kaiken pimeyden läpi (ilman lisävalaistusta) ikkunalaudalla. Rumahan se on kuin mikäkin - jotenkin risupesän näköinen, mutta nyt siinä on nuppuja ja kukkia ihan ihmettelyksi saakka. Olisiko asiaa avittanut että sillä oli melkoisen reilun kokoinen ruukkuu juurilleen ja että todellakin olen muistanut kastella sitä melko säännöllisesti.
Aika söpöä.
Sisään tuodut pelargoniat eivät sitten selvinneet.
On täällä ikkunalaudalla muutakin elämää :) Pikkiriikkinen tuoksyköynnöksen alku (istutettu viime vuonna siemenestä) on heräämässä uuteen kasvuun. Siinäkin on nähtävissä orastavia uusia lehtiä latvustossa.
Talvella menetin muutaman sant paulian ja yhden lehtikaktuksen. Niin ja se muumiovaiheessa elellyt kultaköynnös otti ja kuoli. Se varsinainen sissi olikin. Siinä ei tapahtunut mitään ostamisen jälkeen. Ehkä muutaman lehden se kasvatti ja sitten se vain oli. Useamman vuoden se vain oli söpönä ja nyt sitten sekin mehehtyi.
En taida olla mikään ruukkukasvatuksen ihmelapsi, mutta joskus joku niistä yllättää ja antaa vaikutelman että viihtyy hoidossani.
Et sillee...

tiistai 14. helmikuuta 2012

maanantai 13. helmikuuta 2012

Tähkätädyke

Tähkätädyke 
Veronica spicata



Pitäisi olla "red fox" vaan ei ole aivan sen näköinen kuin myynti-ilmoituksessa näytettiin kuvan avulla. Noh - näitä sattuu. Kauis se kumminkin on.

Idänunikko

Idänunikko
Papaver Orientale
Osa unikoista on itse siemenistä kasvatettuja. Sen sain ammoin vinkiksi, että kannattaa idättää korkeassa astiassa koska tekevät pitkät juuret. Idätysastiana käytin maitotölkkejä. Oli helppoa kuin heinän teko ja kaikki meni aivan nappiin. Unikon kukat ovat kauniita ja jotenkin nimensä mukaisia - orientaalisia.

Kunhan kukinnan aikana ei tule kovia sateita, niin silloin pääsee ihailemaan kukan kauneutta. Rankkasateet juuri kukinnan aikaan on todella masentavaa, Hauraat kukat vain mätänevät pois.
Idänunikko kukkii minun pihassa kesäkuun alusta melkein kuun loppuun saakka. Vaaleanpunaista olen joutunut tukemaan, muut ovat selvinneet omatoimisesti pystyssä.







Kirjopikarililja

Kirjopikarililja (Fritillaria meleagris)


Aika uusi kasvi pihallani.
Tämähän on myrkyllinen kasvi, joten aikoinaan aristelin istuttaa niitä. Pelkäsin että koirat niitä napsii suuhunsa, vaikka se oli täysin tuulesta temmattu ajatus.

Kukaan ei niistä ole ollut kiinnostunut, muuta kuin minä.



Omani olen istuttanut hieman liian kuivaan maahan, joten niitä odottaa uudelleen istutus. Tämä harjun hiekkapitoisuus on niin suuri, ettei täällä vesi kauan viihdy. Valuu pois kuin hanhen selästä.

Kevätkaihonkukka


Kevätkaihonkukka; Omphalodes verna


Kaihonkukka on yksi suosikkejani, onhan sillä siniset kukat;)
Muistuttaa kovasti lemmikkiä.
Tosi näpsäkkä maanpeitekasvi varjoisiinkin paikkoihin. Leviää tosin nopeasti, että saa olla tarkkana ettei hetkessä peitä muita kasveja vuosikasvullaa.
Olen joka vuosi tehnyt niistä uusia pistokkaita ja levitellyt niitä pitkin kukkapenkkien reunoja. Tuo kukkien väri on niin mahtava keväällä. Koska minulla täällä sinivuokot eivät ole jostain syystä innostuneet leviämään/kukkimaa, niin tämä on niiden korvike.

Kun kukinta on ohi, niin on ilo katsella kaihonkukan heleää vihreää lehistöä. Se on aina niin terveen ja hyvinvoivan näköinen . Suosittelen.



perjantai 10. helmikuuta 2012

Säteitä



Hip heijaa ... ja ollaan jo Helmikuussa.
Ikkunasta sisään saapuvat säteet aivan kuin jo lämmittäisi poskea.
Pakkasta oli aamulla -25,5, joten lämmintä ei missään nimessä ole.

Olen toimittanut taimitilauksen Viherpeukalot firmalle. Ei mitään perennaa, vain pensaita. Eikä mitään erikoisuuksia, ainoastaan peruspensaita.  Kuutamohortenisaa, mustilanhortensiaa, loistojasmike ja kuusamaa. Olsiko ollut jotain muuta - nyt ei tule mieleen.

Korpikangas Siemen sai myös tilaukseni. Siellä oli uutuutena aivan ihanan teatraalisen väristä samettikukkaa. Jösses!! Saattaa olla että väri on makuuni liian "rohkea", mutta eihän sitä tiedä ellei kokeile. Toiseksi samettiruusuksi valitsin jo tutuksi tulleen "Vaniljan" jota minulla olikin jo pari kesää sitten. Tykkäsin kovasti.
Nyt valitsin ruokapuolta jonkin verran. Salaattilajitelmaa, tomaattilajitelmaa ja amppelimansikkaa kasvihuoneeseen. Myös kesäkurpitsaa paria sorttia.

Mitä tässä yritän vältää, niin tuota runsasta esikasvatusta. Olen aivan onneton noiden siementen idätyksissä. Harvemmin onnistuu. Nämä edellä mainitut ovat tulleet todistetuksi, että niiden kanssa selviän ilman suuria takaiskuja.

Kasvihuone on aivan jäässä. (Katso kuvaa, se kertoo paljon)
Sen ympäriltä tulisi kaataa varjostavia puita. Kesällä ne eivät haittaa mutta koska koko tontti on pohjoisrinteessä, niin tämä kevät ja syksy eivät hyvin pääse kasvihuonetta lämmittämään.
Että sillee...

Kaverini kanssa suunnittelemme vuodelle 2013 piipahdusta Englantii kukkamessuille.
Olisi hurjan kivaa jos se vain onnistuisi.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Kevätsesonki on alullaan

Tässä on jo uinuttu ihan tarpeeksi.
Joulu vietetty ja tällä haavaa vain lykitään lunta kinoksiin.

Ensimmäiset siemenluettlot on saatu ja taitaa niissä sivut olla kohta hiirenkorvilla rankan tutkinnan jäljiltä.

Mitä sitä hankkisi?
Esikasvatettavia vähemmän - niin lupasin itselleni viime kesällä kun ei enää tahtonut kukkapenkit/kukkapurkit riittää. Sitähän oli kuin naimisissa niiden kanssa :D

Olin hyvin pettynyt viime keväänä valitsemiini keltaisiin kurpitsoihin. Nehän sai alta aikayksikön rusehtavia laikkuja. Niitä nyt osaan varoa, mutta en ollut tehnyt tarpeellista tutkimustyötä ennen simeneten tilausta. Ostin kun olivat niin kauniin värisiä. Siis vain värin vuoksi :)
Nyt olen hieman tietävämpi ja hankin vain niitä vihreitä. Nyt kun ruokavaliostamme on poistettu peruna, niin sen tilalla olemme vallan käyttäneet kesäkurpitsaa ja kukkakaalia. Kukkakaalin kasvatus ei täällä onnistu kun meidän pellossa on niin paljon jotain öttiäistä joka syö kaikki kaalilta kuulostavat taimet. Varmaan asialle voisi jotain tehdä, mutta pelaan nyt varman päälle. Kurpitsa kasvoi kanssa hyvin joten niitä laitetaan tilaukseen.

Hei tää on kivaa!! Kevät on tulossa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...