keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Valtaisat vauriot

Tämän aamun järkyttävä havainto - peura taikka peurat ovat yön aikana tehneet puhdasta jälkeä tontilla. Yksi orastava omenapuu on riivitty lehdistä, toisia näykkäiltä. Melkein kaikista kuunliljoista on syöty nuput ja osista riivitty lehdet. Komeat liljani ovat melkein kaikki kokeneet äkillisen nuppujen menetyksen. Cannasta on syöty latvat. Tässä nyt ne mitä kiukultani ehdin todeta.
Onneksi eivät osaa avata kasvihuoneen ovia. Siellä olisi lisää apetta. Se on tietty vain ajan kysymys.

Nyt on tunne että tässä voisi kukoistaa siisti ja tasainen asfaltti taikka teollisuusalueelle suunniteltu aitaratkaisu sähköistyksineen. Vahtikoirat - juu vahtikoirat olisivat kanssa kova sana.

Oikeastaan sitä voisi jo muuttaa kerrostaloon ja jättää nämä hommat sikseen. Mitä hyötyä on istuttaa perennoja ja jakaa niitä aina uusiin paikkoihin?  Kaikki kuitenkin menee luonnon eläimille olkoon sitten kesä, syksy taikka talvi.

Harkitsen aloittavani uuden harrastuksen - ristisanatehtävät.
Ei ole auttanut sekään että kyläkaupassamme on ollut myynnissä "kylän peuraa". Keväällä oli tunne että peuroja ja kauriita olisi vähemmän kuin ennen vaan miten olinkaan väärässä.

MRRRRRRR...........





Bosse ei kuulu aiheeseen.
Se on vain söpö vanha kissaherra.

6 kommenttia:

  1. Jaan samaiset tunteet kanssasi! Mökillä kasveja ovat puputtaneet peurat ja rusakot, parvekkeella orava. Siksipä olemme nyt mökillä tehneet peuroille kelpaavien kasvien päälle ja ympärille kananrautaverkoista häkkyrät. Ovat kasvit säästyneet, vaikka eivät ne häkkyrät kauniilta näytä! Mutta kiusa se on pienikin kiusa...kyllä luonto on nyt täynnä apetta peuroille, ettei tarvitse puutarhassa vierailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu - Näin on tehtävä - metallia kaikkien ympärille ja päällekin ainakin siksi aikaa, että ilves taikka sudet muuttavat tänne päin. Sitten vähenee peurakanta, tosin riesaksi jää ne sudet ja ilvekset. Noh, e eivät ainakaan syö perennojani, ainoastaan niiden perennojen hoitajan ;)

      Poista
  2. Voi sentään. :/ Meillä peuroille ei ole - onneksi - kelvannut kuin tulppaanit. Taitaa olla naapureilla parempaa "särvintä". Ymmärrän kyllä täysin tuohtumuksesi. Talvella myyrät ja rusakot, kesällä peurat/kauriit ja pupuset... Meillä kyllä joskus ajatuksena aidata koko piha, mutta kun tonttia on sellainen melkein hehtaari, niin sekään ei ole ihan senteillä ratkaistu asia (isompi lottovoitto kun ei ole osunut vielä kohdalle).

    Joskohan ne kasvit vielä ehtisivät uudet kukat kehittää tässä kesän aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minz - olet ajatellut samaa kuin minäkin ja tässä vaiheessa olisin tyytyväinen ihan pieneen tonttii jonka saisi aidattua niin korkealla aidalla ettei siitä peurat/kauriit tule yli. Tämän aitaamiseen ei rahkeet eikä mammona riitä. Rumiakin ne tuppaa olemaan.
      Mistä noita peuroja oikein tulee? Ei niitä mun nuoruudessa ollut muuta kuin Korkeasaaressa. Miks just tänne? Apua - haluan peuroista eroon!!!

      Poista
  3. Argh, ärsyttäviä. Toivottavasti jättävät jo puutarhasi rauhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä toivo koko sydämestäni ja kuunliljojen puolesta :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...