lauantai 29. tammikuuta 2011

Samettiruusu



Samettiruusu - Tagetes

Itse kasvattamia nämäkin parin vuoden takaa. Löysin kuvat sattumoisin joten ajattelin laittaa nämäkin tänne. Niissä on niin mahtavat värit. Istutin ne aikoinaan sillä silmällä pitäen että laitan niitä keittiöpuutarhaan syötävien kasvien väliin. Valitettavasti niille kävi vanhanaikaisesti - melkein hukkuivat muiden kasvavien joukkoon. Näitä kannattaa kasvattaa vaikka ei minun laillani erikoisemmin samettiruusuista pidä, sillä tämä on niin kiitollinen kasvatettava.

Vuoden 2013 samettiruusut, jotka ovat tällä kertaa ostettettuja.
Erikoisesti miellyin näihin hyvin yksinkertaisiin kukkasiin.

torstai 27. tammikuuta 2011

Keijuangervo? Vai onko?




Keijuangervo - "Spirea Japonica"
Tämä pikkuinen angervo oli niitä harvoja kasveja (jos ei lasketa luonnon puita/pensaita/kukkia) joita pihallemme oli jätetty edellisen asukkaan toimesta. Ei täällä mitään puutarhaa ollut entuudestaan, mutta kumminkin jotain ennätin nähdä kun kävimme paikkaa katsomassa. Oli ainakin mahoniaa ja kalliokieloa, mutta ne kaikki oli kaivettu pois ja viety mukana. Surullinen Keijunangero oli vain jätetty paikalleen. Se kuitenkin ilahtui tulostamme ja teki monen monta pientä alkua ympärilleen joten keräsin ne varovasti talteen ja ruukutin muutamaksi vuodeksi. Nyt ne palkitsevat minua kukkimalla kauniisti ja ovat varttuneet sen verran että niitä tulee hieman siirrellä uusiin paikkoihin. 

Jaloritarinkannus



Jaloritarinkannus (Delphinium Pasific)

Ritarinkannuksistani ei oikein saa kunnon kuvaa kun ne ovat niin hurjan korkeita. Olen ne kasvattanut siemenistä ja kiitollisina kukkijoina ovat ilahduttaneet jo monet vuodet. Tosin istutin ne ihan väärään paikkaan, ovat siis liian etualalla peittänen monen muun matalamman kukinnan. Asialle siis pitäisi tehdä jotain. Aina vain jää tekemättä kun ensimmäiset silmut alkavat näkyä, niin ei millään tohdi niihen enää häiritä.
Ehkä joskus sitten ;)
Komean näköinen kasvi.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Mustasilmäsusanna ja sen värivariaatiot



Mustasilmäsusanna - Thunbergia alata


Jokakesäinen puutarhan väriläiskä on mustasilmäsusanna. Ilman sitä ei ole kesää ;) Suosikkikukkani on mieluusti oranssi vaikka mitään vikaa ei ole pastelleissa taikka valkoisissa. Helppoja lisättäviä ja siementuotanto on huikea.

Harjaneilikka - joka ilmestyy uskollisesti joka vuosi


Harjaneilikka - Dianthus barbatus








Harjaneilikka se vasta reipas kasvi onkin. Uskollisesti se ilmaantuu paikalleen (taikka siihen johonkin lähelle) ja kukkii melko suurin kukkatertuin vaikka tuskin mitään hoitoa saavat. Kumma kyllä siihen ei ole peurat eikä jänöt syöneet, ainakaan suuremmassa määrin että olisin asiaa huomannut.
Varastossa on yhä lisää siemeniä jotka olisi varmaan kiva saada jo maahan.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Kuvia kasvihuoneesta

Muutama kuva kasvihuoneesta.

Muuten - kasvatin viime kesänä (2010) mustissa betoninsekoitusastioissa perunoita ja kasvihuoneessa. Ihan vain vesimyyrämme kiusaksi ;) Olivat niin maar kauniita ja hyviä. Ja ennen kaikkea - sain ne kaikki omaan käyttöön enkä joutunut jakamaan niitä mokoman talttahampaan kanssa. Well - ensi kesä on jo sitten eri asia. Taidan laittaa myyrän uhallakin jotain perunasorttia maahan. Peruna ei vaan ole se kaunein taimi siellä keittöpuutarhassa. Kaatuileekin holtittomasti ;)

Ötökät pihalla ja puutarhassa

Pieniä kanssaeläjiä pihassa ja puutarhassa

perjantai 14. tammikuuta 2011

Isosamettiruusu "Vanilla"


Isosamettiruusu "Vanilla"

Itse kasvatettu on aina antoisampi. Kesä 2010 helli samettikukkia kun sitä ei rikkonut rankat sateet taikka hurja kosteus. Pikkisistä aluista kasvoi komea kukinto joka riitti halloihin saakka. Vielä on jäljellä siemeniä tulevaa kautta varten. Mahdollisesti hankin jotain muutakin väriä/sorttia. Se kun on niin kiitollinen melkein mistä kasvualustasta tahansa.
Samettiruusut eivät ole olleet suosikkejani koskaan. Vasta kun aloin itse kasvattaa niitä niin niiden arvo nousi silmissäni ihan tuonne kymmenen parhaan kesäkukan joukkoon ;)

Ruusukokeilu



Maanpeiteruusu "The Fairy"


Ihan vain kokeiluna hankin kesällä 2010 ruustaimia. Uskomukseni oli ettei täällä mikään ruusu menesty. Liian varjoinen metsätontti, niin ajattelin. Maanpeiteruusu "The Fairy" osottautui aivan aivan ihanaksi ja kukki aloitettuaan koko kesän. Oman mittapuuni mukaan kukinta oli jopa runsasta. Mitä se olisikaan ollut jos paikka olisi ollut vielä aurinkoisempi.
Istutin sen kaadetun koivun lähelle peittämään rumaa kantoa.
Jänö (taikka peura) sitä verotti muutamilla nupuilla mutta koska koko ajan ilmaantui uusia nuppuja, niin en asiaa sen ihmeemmin noteerannut. Nyt vain jää nähtäväksi miten se selviää talven yli, mutta olettaisin sen olevan hyvin suojassa tuon massiivisen lumen alla. Pidetään toivoa yllä!!

torstai 13. tammikuuta 2011

Uinuvaa aikaa


Kaikki ihanat perenat uinuvat näiden
lumimassojen alla
.

Olenko aikaisessa vaiko muuten vain lopen kyllästynyt tähän lumimäärään, mutta olen jo istuttanut muutamia siemeniä ruukkuihin. Jotain oli ihan pakko tehdä. Piti myös saada tunnustella edes hivenen verran mullan tuntua sormenpäissään ja kyllä se olikin ihanaa.

Koska minua on lähestytty jo ensimmäisellä siemenluettelolla, niin se ennätti jo laukaista kevään odotuksen. Mitä ensi kesänä tekisi?
Nyt on mennyt kaksi kesää ilman keittiöpuutarhaa ja mietin mitä sieltä oikeastaan kaipasin. Kesäkurpitsa tuli ihan ensimmäisenä mieleen, sitten sipulit. Tietenkin tilli ja persilja. Nuo nyt ainakin pitää saada maahan. Kiinnostaisi kukkakaalinkin kasvatus, mutta on liian hyvässä muistissa tavallisen keräkaalin kohtalo niiden tsiljoonien elukoiden rietotuksesse. Ne olivat kuin jotakin irvokasta pitsiä. Kompostitavaraa. Se oli sääli. Mikä täällä on aina onnistunut hyvin on tuo mangoldi ja selleri. Niin ja kesäkurpitsa.
Kasvihuoneeseen tulisi jotain pientä tomaattia, ainakin. Kurkkujen kanssa en ole koskaan onnistunut, joten ne jäävätkin harkintaan.

Perennoja on tänä keväänä ihan pakko jakaa. Nyt kaikki kasvavat jo niin pahasti toistensa lomissa ettei kenellekään jää mitään mahdollisuutta sen ihmeempään kukoistukseen. Näitä tuumatessa.
Ai niin - purkkiin meni muutama chilin siemen ja muutama siemen joidenka nimeä en tiedä sekä nukkatyräkin huolimattomasti lattialle heittämät palleroiset siemenet. Että sillee :)

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Liljojen aikaa



Tänä vuonna ja näissä helteissä tavis liljat avaantuivat kaikki ihan samaan aikaan. Vain muutama varsi joutui kauriin syötäväksi joten nyt noita liljoja on paljon. Vielä on rutkasti nuppuja avautumatta.

Helteinen heinäkuu




Clematis Mr. President.
Ihka ensimmäiset kukat, joten tämä on juhlahetki minulle. Viime vuonna oli semmoinen "melkeen kukka", mutta se hävisi jonnekin hyvin nopeasti.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Parasta kukka-aikaa



Lobeliat kukoistavat punaisten pelargunioiden kanssa.



Nukkapähkämö. Kukkia ei sitten tullut tututtuun tapaan mutta ihan kiva se näinkin on.
Olen ripotellut näitä taimia muiden kasvien lomaan ja ehkäpä niillä alkaa olla hieman ahdasta.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Pionit ovat avautuneet



Toisen kerran kukassa. Pioni, Karl Rosenfield.
Istutettu 2008 ja juurakon ostin puutarhamessuilta. Kukan punaisuus ei tallentunut ihan
niin voimakkaana kuin mitä se on luonnossa.


Tämä pioni on samoin hankittu samaisesta paikasta ja istutettu 2008.
Se on nyt ensimmäisen kerran kukassa. Ensimmäinen nuppu avautui melkein puhtaan valkoisena.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kesäkuun alussa

Suvivirret on laulettu ja minulla vain täällä blogissa törröttää kevään ensimmäiset kukkijat. No huh huh, olen ollut aika vetämätön blogin ylläpitäjä.

Tällä hetkellä kukkivat:


  • rhodot - kukkaterttuja on paljon mutta niissä missään ei ole aivan valtavaa kukkamäärää.
  • pikkusydämmet - aina uskolliset koko kesän kukkijat.
  • verenpisarat - aika heikosti tuli varsia maasta mutta tuli kumminkin.
  • tiarellat - kiitollinen kukkija.
  • akankaalit - tötteröitä leviää sinne sun tänne :)
  • syreenit - tänä vuonna on hyvin paljon kukkia.
  • mahoniat - sekin selvisi talvesta.
  • Levisat - kukkivat ihanasti.
  • Ruusujuuri - Rhodiola kirilowii var. rubra; aika haalean värinen kukinta tänä vuonna. 
  • virpiangervot - vähemmän kukkaa kun viime vuonna.
Nämä nyt tulee muistiin täältä koneen takaa.



Kesäkukkasiksi valitsin sinitähtöstä, markettaa, pelargoniaa ja heliotrooppia. Niiden joukkoon hopeakäpälää ja tietty leobeliaa.  Ostin ihan kokeeksi myös Ohotan marunaa ja yhden inkaliljan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...