maanantai 31. tammikuuta 2011

Kasvihuone



Kasvihuone tänään (tai no eilen aamulla)


Ei ikinä uskoisi, että tämä kaikki lumi vielä jonakin päivänä on tipotiessään.
Kasvihuone on melkein hautautunut siihen. Tämän talven aikana yksi kattolaseista on rikkoontunt ja se on väliaikaisesti korjattu levyllä. On ollut varsinainen projekti pitää kasvarin katto  lumesta tyhjänä koska sitä lunta on tullut niin taajaan tahtiin ja paljon. 

Syksyllä ennen kasvihuonekauden loppua huomasin että lattiatasoon on ilmaantunut aukkoja maan liikkumisen takia. Suurin syy on (varmaankin) mustien muurahaisten tekosia koska koko laattapohjan alla asuu tsiljoonan muurahaisen yhdyskunta. Ne vain kaivavat käytäviään ja saavat minut huolestumaan. Olen antanut niiden olla - vaan viime kesänä mitta tuli täyteen ja käytin muurahaismyrkkyä. Niita alkoi olla joka kukkaruukun alla ja se oli minusta niin ärsyttävää.
Odotan niin kovasti pääsyä kasvihuoneeseen tekemään puutarhajuttujani. Voi kun aika menisi nopeammin ja toisi enemmän aurinkoa/lämpöä.

2 kommenttia:

  1. Huh sentään, onpa tuota valkoista mönjää teilläkin. Optimistisesti kylvin tänään orvokin siemenet. Joka vuosi se ihana kevätaurinko on sentään tähän mennessä talven selättänyt :)

    VastaaPoista
  2. Aivan - ihan kyllästymiseen saakka tuota lunta onkin. Eiköhän tuo talven selkä ala olla jo taittumassa ja eiku kevättä kohden. Tosiaankin, nyt voisi laittaa jo itämään vaikka keijunmekkoja ja selleriä. Ne kun vaativat sen oman aikansa, että ovat passelisti kasvussa kun on aika siirtyä ulkotiloihin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...